MAOL Espoo ry:n kerhokirje helmikuu 2013

Kevään 2014 MAOL:n kevätkoulutuspäivät

Kevätpäivien ideointi ja suunnittelupalaverissa Tapiolan koululla ke 16.1.2013 päätettiin, että MAOL Espoo ry järjestää kevään 2014 MAOL:n kevätkoulutuspäivän lauantaina 12.4.2014. Koulutuspäivän yhteydessä pidetään myös MAOL ry:n kevätliittokokous. Projektityöryhmään kuuluvat seuraavat henkilöt: Kyösti Blinnikka, Tuija Laurikainen, Anni Närvänen, Minna Rickman, Hannele Salonen sekä Maol Espoo ry:n nykyinen hallitus Piia Pelander (pj.), Sanna-Riikka Kirkkala (siht), Jani Koistiola, Miia Muurinen ja Paula Ojutkangas.

Projektityöryhmälle voi lähettää sähköpostia osoitteella kevatpaivat@maol-espoo.fi

Myös kevätkoulutuspäiviin liittyviä ideoita ja kommentteja otetaan kiitollisina vastaan.

Tutustuminen Aalto-yliopiston LUMARTS-laboratorioihin ja elektroniikka-aiheinen kerhoilta ma 18.3. 2013

Aalto-yliopiston LUMA-keskuksen laboratoriot ovat valmiita vastaanottamaan ensimmäiset oppilasryhmänsä. Järjestämme siis yhteistyössä Aalto-yliopiston LUMA-keskuksen kanssa MAOL:n jäsenille suunnatun elektroniikan kertauskurssin Otaniemen LUMARTS-laboratoriossa.
Aika: maanantai 18.3.2013 klo 15.45-18.30

Paikka  LUMA-keskus Aallon LUMARTS-laboratorio,  Otakaari 7 B, http://elec.aalto.fi/fi/about/campuses/map/ , rakennus  no 29

Tavoite: Koulutuksen jälkeen opettaja voi vierailla oppilasryhmän kanssa LUMARTS laboratoriossa ja hän kykenee ohjaamaan elektroniikan oppilastöitä LUMARTS laboratorion välineillä.

Ohjelma

15.45-16.15 Tervetulokahvit ja avaussanat Elektra-kahviossa, Pirjo Putila

16.15 -18.30 Elektroniikkakoulutus; teoriaa ja käytäntöä, tutustutaan LUMARTS laboratorion elektroniikkasarjoihin ja niillä tehtäviin kytkentöihin,  Kyösti Blinnikka

Ilmoittautuminen seuraavalla lomakkeella:

https://docs.google.com/forms/d/1uVasaE8usl9KwZDRNuZeOmTKpwXXiPxFBLy1C7oWsXY/viewform